sunnuntai 23. elokuuta 2009

Weekend

Oli todella tapahtumarikas viikonloppu! Jos kirjoittaisin kaiken sanasta sanaan, istuisin tässä vielä aamullakin. Onneksi kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa.
Perjantai:

Amandan ja Iidan synttäreitä vietettiin rapujuhlien merkeissä. Aloitettiin skoolaamalla puutarhassa, ilma oli mitä mainioin siihen tarkoitukseen.

Menu oli loistava ! Iida oli tehnyt mahtavia herkkuja=) Alkuruoaksi oli uuniperunaa, tonnikala- ja kasviskastikkeella.

Myös juomapuoli oli kunnossa, tarjolla oli erilaisia kuohu-ja valkoviinejä.

Sitten päästiin rapujen kimppuun. Kuten kuvasta näkyy, en ikinä ennen ollut koskenutkaan moiseen merenelävään.

Kokonaisuudessaan söin kolme rapua, tai eihän niissä paljon syötävää ollut.

Vihdoin kello 21 paljastui kauan odotettu yllätys. Meille oli tilattu PARTYBUSSI !!

Bussissa oli jääkaappi juomille, savukone, discovalot, strippitanko ja musiikki aivan täysillä!:D Ajeltiin puolitoista tuntia ikkunat auki ympäri keskustaa, tanssittiin, juotiin ja heiluteltiin ihmisille. Bussiajelun jälkeen suunnattiin Partyboksiin, joka osoittautui käsittämättömän huonoksi mestaksi. Limaiset nörtit tanssilattialla ja 90-luvun kaameimmat hittibiisit ei ihan oo se mun juttu. Lähdin aika nopeasti ulos ja suuntasin Artturiin moikkaamaan Heikkiä ja kumppaneita. Loppuillasta ei sitten olekaan enää kuvia, onneksi. Yöllä kuuntelin oksentavaa Heikkiä, enkä pystynyt nukkumaan.

Lauantai:
- Haettiin iskän kanssa mulle pyörä Tesomalta
- Pyörä maksoi vain 30e, ainakin on hintansa väärti
- Syötiin pizzaa ja kunnostettiin pyörää
- Kotiin vaihtamaan vaatteet ja Passioniin Iiran läksiäisiin
- Sieltä Yo-talolle Off The Hookkiin
- Yo:lla oli hirveästi tuttuja !
- Drinkkeihin meni liikaa rahaa
- Taksiin meni liikaa rahaa

Sunnuntai:
Tänään on ollut aika leppoisa päivä. Heidi oli mun luona päivällä käymässä, ja sen jälkeen menin Kissanmaalle poimimaan puna-ja mustaherukoita. Poimiminen kävi nopeasti, mutta perkaaminen ei. Laitoin loput jääkaappiin, jos vaikka huomenna saisin ne pakkaseen. Poljin myös uuden pyöräni kotiin, se oli viimeyön iskällä tallissa. Illalla kävin kaupassa, tietenkin pyörällä. Ja huomenna aijon mennä kouluun, ehdottomasti pyörällä.

Hyvää yötä !


perjantai 21. elokuuta 2009

Friday I'm in love

Pääsin vihdoin tänään lukemisen makuun. Olin parisen tuntia Metsossa lukemassa terveystietoa. Rakastan sitä lukusalin hiljaisuutta, ainoa paikka missä oikeasti pystyn keskittymään kunnolla. Huomenna voisin jatkaa ruotsilla.
Mutta tänään on perjantai ! Nautitaan nyt ensin siitä=) Palkkakin tuli joten olen taas rahoissani. Ja ulkona paistaa aurinko. Alan pikaisesti valmistautua ennen kuin myöhästyn Aman ja Iidan rapujuhlista;)

tiistai 18. elokuuta 2009

Rainy day

Ulkona jaksaa sataa. Se muistuttaa ikävästi siitä faktasta, että kesä alkaa pian olla ohi. Aamulla en tietenkään tajunnut ottaa söpöä mustavalkoista Hennesistä ostettua pallosateenvarjoani mukaan, joten kastuin iltapäivällä. Syy miksi en enää osaa varautua sateeseen lienee siinä, että Aamulehti lakkasi jokaöisen putoamisensa eteisen matolle. Lehdestä oli aina helppo tarkistaa aamuisin millaista säätä on luvassa. Etusivua pidemmälle pääsin kuitenkin vain hyvin harvoin. Lehtipino kasvatti itseään pöydällä, ja aina kun se kasvoi sietämättömän suureksi, kiikutin sen suoraa pihan lehtiroskiin (onneksi en itse maksanut tilausta!). Ovessani lukee nykyään "ei ilmaisjakelua", joten tästä eteenpäin postiluukku kolahtelee enää harvoin. Ja kun se kolahtaa, voi olla varma, että eteisen matolla odottaa kasa laskuja.

Tänään vein vihdoin puhelimeni huoltoon. Se sammahteli itsekseen, lähetti tekstiviestejä omasta aloitteesta ja sekoitti pikavalinnat, jonka johdosta soitin aina väärälle ihmiselle. No, kaikkihan me tiedämme, että Nokian puhelimia ei ole tarkoitettu kestämään. Oli aivan mahtavan vapauttava tunne kävellä korjaamosta takaisin keskustaan, ILMAN puhelinta! Sai hetken olla täysin tavoittamattomissa. Kotiin päästyäni nautin vapauttavasta tunteesta vielä hetken aikaa ennen kuin laitoin sim-kortin vanhaan puhelimeeni.

Tänään vitutti:
- Ruuhkabussit, en vieläkään ole saanut hankittua itselleni polkupyörää
- Se, että koulussa on aivan liikaa ihmisiä (ykkösiä), mikä aiheuttaa hapen loppumisen käytävillä (missä kunnon ilmastointi???!!!)

Keittössä odottaa huikea tiskivuori, taidan mennä tekemään sille jotain. Sitten vielä ruotsin pariin, kirjoitukset tasan kuukauden päästä !

Hello !

Seuraa blogiani bloglovin'in avulla

maanantai 17. elokuuta 2009

You Fail

Päätin ennen blogin perustamista, että kirjoitan tänne mielenkiintoisia asioita ja kannanottoja polttaviin aiheisiin. Olin varma, että blogistani ei tule pelkästään "Tänään tein sitä ja tätä -blogia" Siihen suuntaan tämä nyt kuitenkin on valitettavasti luisumassa. Totuus on, että kiireessä on paljon helpompi kerrata vain kuulumiset asioiden syvemmän pohdiskelun sijaan. Toinen totuus on, että omassa elämässäni ei yleensä tapahdu hirveän mielenkiintoisia asioita. Ehkä kirjoitan myöhemmin jostain oikeasta asiasta, nyt kuitenkin vain ne kuulumiset.

Eilen tapahtui: Olin Heikin siskon lapsen ristiäisissä. Kirkossa esittäydyin Heikin mummolle Heikin poikaystävänä. Tarkoitukseni oli kai sanoa "Heikki on mun poikaystävä" mutta aivojen ja suun yhteistyö ei siinä hetkessä toiminut. Sain vähän kuittailuja:----D Muuten osasin käyttäytyä, vaikka Heikki sitä aluksi epäilikin......(?) Päivänsankari itse oli varsin suloinen pakkaus, huimasti kasvanut siitä kun ensimmäisen kerran näin:> Illansuussa ajelin yksin takaisin Tampereelle (kiitos iskän auton) ja hoidin asioita mm. kävin kaupassa ja vein ison pyykkikassin äidille.

Tänään tapahtui: Koulussa kahdeksasta kahteen, jonka jälkeen himaan syömään ja vaihtamaan vaatteet. Iltapäivällä iskälle ojan niittoon, onneksi Milla oli talkoissa mukana, saatiin nopeammin valmista. Illalla paistettiin Heikin kanssa lettuja, olin jo monta päivää halunnut tehdä niitä. Hyviä oli=)

Kuvia erinäisistä tapahtumista tulossa myöhemmin, heti kun ihmiset niitä minulle lähettävät.

lauantai 15. elokuuta 2009

Salla+Heikki=1v 5kk<3































And I don't want the world to see me,
Cause I don't think that they'd understand.
When everything's made to be broken,
I just want you to know who I am.

perjantai 14. elokuuta 2009

Tämän viikon ostoksia

Takki 4,90e, Gina Tricot
Paita 4,90e, Gina Tricot
Laukku 10e, Lindex
Panta 7,90e, Gina Tricot
Ballerinat (Vagabond) 49e, Kenkärepo

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Wednesday

Tänään oli viimeinen työpäivä, kyllä sitä oltiinkin jo odotettu ! Mitta ehti tulla kesän aikana täyteen jo useammankin kerran mansikoista ja asiakaspalvelusta. Huomenna baanalle tyttöjen kanssa, sitten juhlitaan;);)

Tulossa postausta tämän viikon ostoksista ja uusista hiuksista lähiaikoina !

Tätä kuuntelin tänään: http://www.youtube.com/watch?v=d2Leo9HSaGQ
Oli meinaan yllättävän kova Ruississa!

tiistai 11. elokuuta 2009

BACK TO SCHOOL

Koulun alkaessa on hyvä tilaisuus laittaa elämä järjestykseen, mikäli se on kesäloman jäljiltä hieman rempsallaan. Elokuussa voi aloittaa puhtaalta pöydältä paremmin kuin minään muuna ajankohtana vuodessa. Syksy on kevään tavoin kaiken uuden aikaa. En tee koskaan uudenvuodenlupauksia, mutta syyslupauksia olen jo kirjoittanut pitkän listan: Harjaan hampaat joka aamu, juon paljon vettä, aloitan jälleen urheilun... Blogin perustaminen lukee myös listassani, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Yritän kirjoitella tänne mahdollisimman usein, mutta uusia kuvia en aina saa helposti, koska kameran johto on hukkunut :(

Aamulla kouluun ja iltapäivällä pukeudun viimeisen kerran Prisman ruutupaitaan. Nyt kuitenkin nukkumaan ! (Listassani on myös maininta aikaisin nukkumaan menosta......)