tiistai 1. syyskuuta 2009

Alive or just breathing

Väsyttää koko ajan, vaikka olen nukkunut viime päivinä enemmän kuin tavallisesti. Haluaisin mennä nukkumaan ja herätä vasta sadan vuoden päästä. Nukkuessa unohtaa kaiken todellisen ja kaikki on hyvin. Mutta kun aamulla avaan silmäni, pala nousee kurkkuun. Ja siellä se pysyy koko päivän.

Kukaan ei odota minua, miksi nousisin
Ennen uutta unta, soitat sittenkin

Tämä päivä ei ole ollut viime päiviä helpompi. Teen kyllä asioita, menen aamulla kouluun ja iltapäivällä hoidan pakolliset menot, mutta kuljen kuin sumussa. On niin epätodellinen olo. Mikään ei vain tunnu miltään, kaikki on niin tyhjää. Mikään asia ei kiinnosta kuten ennen.

Tuntuu niin epäreilulta, että maailma jatkaa pyörimistään, vaikka oma elämä on täysin pysähtynyt. Tuntuu jopa loukkaavalta, että muut ihmiset jatkavat normaalisti elämäänsä, kun itsellä on niin paha olla. Pystyn vain pieneksi hetkeksi kerrallaan keskittymään johonkin muuhun asiaan ja unohtamaan kaiken, jos saan olla muiden ihmisten seurassa. Päivän pahin hetki on tulla yksin kotiin.

Sä olet uudessa kodissa taas ja taas olet uudessa alussa
Ja mä ikävöin sinua toisinaan, tässä tyhjässä talossa
Kaikki kävi niin varoittamatta
Totuus iski kuin salama

Syy tähän kaikkeen on, että erosimme Heikin kanssa perjantaina. En voi sanoa, että se oli yhteinen päätös, koska itse en halunnut sitä. Eron ei kuitenkaan pitänyt tulla ihan yllätyksenä, koska olimme puhuneet asiasta jo kolme viikkoa sitten. Silloin päätimme yhdessä, että haluamme vielä jatkaa. Kolmen viikon aikana meillä meni mielestäni hyvin. Tietenkin oli pieniä riitoja, mutta niitähän nyt on aina. Kävimme ostamassa Heikille uusia vaatteita, ulkona syömässä ja muuta hauskaa. Vielä viime viikon torstaina, eli päivää ennen eroa, kävimme leffassa ja nukuimme yhdessä. Kaiken piti olla hyvin. Ei siis ole ihme, että perjantai-illan tapahtuma oli minulle kuin isku vasten kasvoja. En ollut huomannut Heikissä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hän oli kuitenkin miettinyt koko kolmen viikon ajan suhteemme kestävyyttä ja tullut siihen tulokseen, että ei tunne minua kohtaan enää samallalailla kuin ennen.

I need you, I'm sorry

Sitä sanotaan, että kun menettää jonkun asian, huomaa vasta kuinka tärkeä se oli. Tottakai Heikki oli minulle alusta asti tärkeä, en vain aina osannut tuoda sitä ilmi. Sanoilla kyllä, mutta en aina teoilla. En vieläkään halua uskoa tapahtunutta. Mietin edelleen, kuka minut jätti perjantaina. Ei hän ainakaan Heikki voinut olla, koska Heikki rakastaa minua. Heikki ei koskaan jättäisi minua. Tunnen olevani niin yksin kuin vain yksin voi tuntea olevansa tässä maailmankaikkeudessa. Onneksi minulla on perhe ja ystäviä.

Syksy on ollut minulle aina vaikeaa aikaa, nyt se on tuplasti vaikeampaa. Kirjoituksiin pitäisi jaksaa lukea, mutta vielä en ole kyennyt kunnolla keskittymään niihin. Tuntuu niin vaikealta ymmärtää, että ihminen, joka puolitoista vuotta kuului jokapäiväiseen elämääni hyvin vahvasti, ei yht'äkkiä enää haluakkaan kuulua siihen. Olen menettänyt elämäni läheisimmän ihmisen, jolle saatoin soittaa koska tahansa tietäen, että hän haluaa kuunnella minua. Olen menettänyt ihmisen, joka aina jaksoi tukea ja auttaa minua, ja jolle saatoin aina kertoa kaikki asiat. Tuntuu kuin puhuisin kuolleesta. Eräänlainen kuolema tämäkin on.

Wish you were here

Minun on vaikea tehdä normaaleita ja pienimpiäkin asioita. On vaikea syödä, koska pala on juuttunut jo valmiiksi kurkkuun. En haluaisi mennä kauppaan, koska mieleni ei tee ostaa sieltä mitään. Kaikki asiat kotona muistuttavat Heikistä, en pääse niiltä karkuun. Kaikki paikat missä ikinä liikunkin, muistuttavat Heikistä ja nimenomaan meistä. Aika kuluu käsittämättömän hitaasti. Ennen minulla oli aina kiire johonkin, nyt on vain aikaa. Olen katsonut pitkästä aikaa televisiota, mutta olen lopettanut tupakoimisen.

Minulla on ikävä meitä

Ymmärrän, että tein virheitä. Tein paljon myös sellaisia virheitä, jotka olisin pienellä itsehillinnällä voinut jättää tekemättä, ja olen pahoillani niistä. Aijon ottaa opikseni tulevaisuutta ajatellen; Kaikkea paskaa, joka tulee omaan niskaan, ei saa kaataa suoraan toisen niskaan. Jos omassa elämässä ei mene hyvin, sillä ei kuitenkaan saa pilata toisen elämää. Kaikki on rajallista, myös se, kuinka kauan ihminen jaksaa tukea toista.

Ymmärrän myös, että minulla on ollut negatiivinen ja väärä asenne montaa asiaa kohtaan. Luultavasti isältä opittua pessimistisyyttä. Ei sellaista jaksa kukaan katsella kovin pitkään. Valitin usein, kuinka perseestä elämäni on. Olisi pitänyt silloin tajuta, että asiat voisivat olla vielä huonomminkin. Heikki oli parhaita asioita elämässäni. Uskoi hän sen tai ei, niin asia jokatapauksessa oli, ja on edelleen.

Eilen tapasin Heikin. Puhuin hänen kanssaan ensimmäisen kerran perjantain jälkeen. Minun oli pakko saada purkaa asioita, joita viikonlopun aikana oli kertynyt päähäni. En halunnut lopettaa kaikkea niin helposti. Olin perjantaina niin sekaisin ja lukossa, että silloin en pystynyt sanomaan mitään. Halusin siis vielä sanoa Heikille asioita, aivan kuten hän oli sanonut minulle perjantaina. En tiedä, oliko tapaaminen hyvä asia. Olisi pitänyt odottaa vielä muutamia päiviä, sillä en pystynyt pitämään itseäni koossa. Sain sanottua kaiken mitä halusin, mutta sitten hyvästien jättäminen, viimeinen halaus sekä pois lähteminen tuntuivat vielä raskaammilta. Olisin voinut istua Heikin vieressä loputtomiin. Ei tarvinnut enää sanoa mitään, halusin vain istua ja tuntea, että hän oli vielä siinä. En olisi halunnut päästää irti. Tuntui, että hajosin aivan kappaleiksi. Kaikki oli niin lopullista, ja kaikkea lopullista olen aina vihannut.

Kaiken tämän jälkeen uskon kuitenkin, että eromme oli myös ihan hyvä asia. Nyt viimeistään minun on pakko selvitä yksin. En voi tukeutua kehenkään, voin vain seisoa omilla jaloillani. Se sellainen kasvattaa ihmistä hirveästi. Tiedän kyllä, että pärjään. Juuri nyt se on vaikeaa, mutta päivä päivältä se alkaa muuttua helpommaksi. Elämähän on vasta edessä.

En haluaisi, että palaisimme yhteen, sillä mikään ei olisi kuten ennen. Kaikki on täysin pilalla, mitään ei voisi enää korjata. Toisaalta haluaisin aivan liikaa, että palaisimme tulevaisuudessa vielä yhteen. Eniten kuitenkin ehkä haluaisin siirtää kelloa ja palata ajassa taaksepäin. Muuttaisin asioita, jotta saisin meille edes yhden päivän lisää yhteistä aikaa. Onneksi on paljon kauniita muistoja, joista olen tavattoman kiitollinen. Ne eivät koskaan katoa.



Don't feel sorry
'Cause there's no reasons for us to fight anymore
Tears are coming and years are going
I hope we learned something




1 kommentti:

  1. voi salla kulta pieni, koita jaksaa! mulle saat aina soittaa, musta saat vaikka kahviseuraa tai ihan vaan hengailuseuraa ihan koska vaan.

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!