torstai 1. lokakuuta 2009

Dig out your soul

Äskön tuli ensimmäinen jakso Mtv3:sen uudesta ohjelmasta Muodin Huipulle. En yleensä katso telkkaria, mutta näin torstaisin on tästä lähtien tehtävä poikkeus. Ihan mielenkiintoinen kilpailu nimittäin kyseessä. Ensimmäisen tehtävän perusteella suosikeikseni valikoitui Olga, Maria ja Katri. Sitten oli myös kilpailijoita, joiden luomukset olivat aivan kamalia.....

Tänään oli muuten aika impulssiivinen päivä, paitsi nyt illalla olen saanut olla rauhassa. Kävin kirjoittamassa työsopimuksen ja hoidin muitakin asioita, toisin sanoen pyörin keskustassa kuin väkkärä. Helpottavaa, että saa edes joitakin keikkahommia niin ei rahan tuleminen lopu aivan kokonaan. Ostin tänään yhden paidan/tunikan, mutta empä voi laittaa siitä kuvaa, koska ei ole kameraa. Olen yrittänyt etsiä jotain todella ihanan paksua ja pitkää neulepaitaa, mutta sopivaa ei ole sattunut vielä kohdalle. Ulkona alkaa olla jo niin kylmä, että paksu neule lämmittäisi mukavasti.


















Sokoksen 3+1 päiviltä tein tällaisen löydön. Oasiksen uusin (2008) ja ainakin toistaiseksi viimeisimmäksi jäänyt levy maksoi vain 6 euroa. Sanoi kuka tahansa mitä hyvänsä, Oasis on yksi maailman parhaista bändeistä. On musiikkia, jota voi kuunnella vain tietyssä mielentilassa. Sitten on musiikkia, joka uppoo ihan koska tahansa ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Oasis on yksi niistä bändeistä. Helppoa musiikkia, jota on helppo kuunnella. Silti tajuttoman hyvää.





















Himoitsen tätä maihinnousutakkia. Tulevaksi talveksi ajattelin ostaa jonkin todella lämpimän ja paksun takin. Olen kyllästynyt ainaiseen palelemiseen. Maihinnousutakki Noel Gallagherin tyyliin voisi olla hyvä ja lämmin vaihtoehto.

Loppuun biisi
Oasis - Falling down
Hyvää yötä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi!