keskiviikko 28. lokakuuta 2009

A woman's right to shoes

Yleensä olen hyvin laiska ja aikaansaamaton, mutta tänään olen ollut ahkera ja voinkin onnitella siitä itseäni. Koulun jälkeen tein ensin ruokaa ja sitten siivosin koko kämpän. Toisin sanoen imuroin, pyyhin pölyt, vaihdoin lakanat ja pyyhkeet, järjestelin tavaroita ym. Nyt saa kulua jälleen muutama viikko ennen kuin seuraavan kerran siivoan. Illalla olin vielä treenaamassa itsepuolustusta. Iltapalaksi tankkasin proteiineja hampunsiementen muodossa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ne ovat superterveellisiä!

Adidaksen huppari kirpputorilta
Kauluri H&M:n lastenosastolta


Metsästin muutama päivä sitten kenkiä alkavaan pikkujoulukauteen. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä tarkoituksena oli löytää edulliset mustat peruskorkkarit n.7 cm:n korolla. Täydellinen pari löytyi Andiamosta hintaan 39.90e. Nämä kaunokaiset pääsevät neitsytmatkalleen perjantaina, jolloin juhlitaan Erkan synttäreitä. Ostin myös päkiäpohjalliset, joten toivonmukaan illasta selvitään lähes kivuttomasti.



Loppuun kuva eteisestä, joka on mielestäni nyt hyvässä järjestyksessä, koska siivosin sen tänään. Huomenna on tarkoitus pukeutua kouluun ainoastaan mustaan Halloweenin kunniaksi. Se ei tule olemaan ainakaan minulle ongelma;)
Hyvää yötä !

1 kommentti:

kiitos kommentistasi!