tiistai 2. maaliskuuta 2010

No more boots

Tänään käytiin Ideaparkissa ostoksilla. Siellä vierähtikin mukavasti koko päivä, enkä ole taaskaan lukenut yhtään.

Shoppailukierros alkoi Marimekosta, enkä malttanut olla kuvailematta hiukan, niin ihania juttuja kaupassa oli esillä. (Jos joskus on vaikea keksiä mulle esim. synttärilahjaa, osta jotain Marimekkoa! Tykkään varmasti;))

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, lähdin Ideaparkkiin etsimään kenkiä. Etsivä yleensä löytää, ja niin kävi myös tänään: Kahdet nilkkurit yksien hinnalla! Myös lompakkoni oli tyytyväinen (ainakin melkein).

Rakastuin näihin pikkumyykenkiin heti ensi vilkaisulla. Nauhojensa ja remmiensä puolesta muistuttavat ehkä hieman maihareita, mutta korko tekee niistä naisellisemmat ja sirommat. En omista ennestään yksiäkään tolppakorkoja, joten hetken aikaa varmasti menee, kunnes totun kävelemään näillä.

Kuvassa myös Topshopista tilaamani housut, jotka saapuivat eilen. Ovat muuten aivan juuri kuin minulle tehdyt; istuvat täydellisesti eivätkä purista tai kiristä mistään! Ehdottomasti lempparifarkut tällä hetkellä.

Nahkatakki, GT
Tuubitoppi, Terranova (Saksa)
Farkut, Topshop


Lopullinen saldo:
Kukkaro 1o.90e, Marimekko


Hopeakorvikset alennuksen jälkeen yhteensä 7.30e, Timanttiset
(nää on hyvät kun näitä voi pitää yötä päivää)

Viirivehka 3.90e, Prisma

Pikkumyykengät (mä ainakin lasken nää nilkkureiksi, en saappaiksi) 69.90e, Tapas

Nämä toiset nilkkurit sain ilmaiseksi, koska tarjous oli siis kahdet yhden hinnalla (hinta 59.90e)

+

Musta perus neuletakki Ginasta, 19.90e


Ja miten lukulomaansa viettävällä (tällä hetkellä) työttömällä abiturientilla on varaa kaikkeen tähän? Ei olisikaan, mutta opintolaina tuli eilen...

Olen kyllä erittäin tyytyväinen molempiin kenkiin ja kaikkiin muihinkin ostoksiin. Minulla on ennestään kaksi paria Tapas -merkkisiä kenkiä (ostettu Mekasta) ja ne ovat ainakin kestäneet hyvin, vaikka eivät oikeaa nahkaa kai olekaan. Pakkaankin kaikki saappaat samantien talvisäilöön ja huomisesta eteenpäin käytän vain nilkkureita. Kevät on jo kalenterin mukaan täällä. No more boots!

Mitäs tykkäsitte Topshopin housuista ja Ideaparkin ostoksista? Kummat kengistä ovat kivemmat?

4 kommenttia:

  1. Aivan täydellisen ihanat nuo ''pikkumyykengät'' ! :) Minkä kokonen jalka sulla oikein on, noi näyttää ihan jättepikkusilta? :D Just suloset.
    Eiks sua huolestuta se, et miten maksat sit opintolainat takasin, kun seki aika joskus tulee? Itte oon vähän kahden vaiheilla sen kanssa, kun toisaalta en jaksa mennä töihin, ja tarvitsin rahaa (meikkeihin ja vaatteisiin nyt ainakin!), mut sit taas toisaalta.... Vaikeita päätöksiä. :D

    VastaaPoista
  2. noi kummatkin kengät on aivan ihanat !ihan kateellisena täällä kuolaan:-D ja noi farkut näyttää tosi kivoilta sun päällä!
    ps.sun blogis on ihana!<3

    VastaaPoista
  3. 1. Anonyymi: kiitos, mustakin ne on ihanat, mut niillä on vaan vähän hankala kävellä, mut toivottavasti totun nopee:D mulla on iso jalka! 39 kokoa ovat molemmat kengät.
    ei oikeastaan huolestuta, koska pakko luottaa siihen, että saa aikuisena töitä ja pystyy sitten maksaan takaisin. opintolainassa on onneksi pieni korko ja se on valtion takaama laina. toisaalta sinänsä ehkä vähän huolestuttaa, että kun oon vasta lukiossa ja jouduin jo nyt ottaan lainaa. joudun nimittäin varmaan ottaan sitä vielä lukion jälkeenkin jatko-opintoja varten yms...
    mutta mä en olis missään nimessä ottanu opintolainaa, jos asuisin vielä kotona. mun neuvo on se, että kannattaa ensin selvittää mitä muita tukia voi saada ja kattoo riittääkö ne elämiseen ja jos vaan saa töitä niin kantsii ehdottomasti mennä töihin ja sit vasta viimeinen vaihtoehto on opintolaina jos mikään muu ei riitä:)

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!