lauantai 24. huhtikuuta 2010

Sallan ja Millan kokkailut

Hellurei! Tarkoitus oli postata meidän bändistä, mutta päätinkin tehdä ruoka-aiheisen postauksen ensin, koska sitäkin oli pyydetty ja se sopi paremmin tän päivän ohjelmaan. Pidän tän viikonlopun Millalle seuraa, koska äiti on reissussa. Päivällä käväistiin kaupassa ja sen jälkeen tultiin kokkaileen. P1010842P1010839
Harvinaisen tylsää vaatetusta vaihteeks, mutta oon vaan ollu taas hirveen mukavuudenhaluinen ja koska ulkonakin on tosi kylmä, ei tee mieli pukeutua muihin kuin mahdollisimman lämpimiin vaatteisiin.

Multa siis toivottiin postausta siitä, millaista ruokaa yleensä kokkailen. No ensinnäkin, en oo mikään hirmu ruuanlaittaja. Teen aika harvoin kotona ruokaa, sillä syön aina koulussa arkipäivisin, enkä koe tarpeelliseksi syödä kahta lämmintä ateriaa päivässä, koska yksikin riittää hyvin. Kokkailu jää siis useimmiten viikonloppuhin tai loma-aikoihin. Toiseksi, en oo yhtään hyvä laittaan ruokaa.

Tässä kuitenkin ohje mun yhdestä lemppariruuasta, jonka oon kokenut helpoksi valmistaa.
P1010849
Nakkirisottoon tarvitaan riisiä, kalkkunanakkeja(280g=yksi paketti), yksi herne-maissi-paprika -pussi, ruokakermaa (1dl) ja mausteita oman maun mukaan.
P1010861
Aloitetaan keittämällä riisi paketin ohjeiden mukaan.

Kun riisi on suurinpiirtein valmista, lisätään joukkoon herne-maissa-paprika -pakaste ja pilkotut nakit.
P1010862P1010865P1010866
Seuraavaksi lisätään kerma&mausteet.P1010868
Annetaan hautua vielä noin viisi minuutta, jonka jälkeen risotto on valmista nautittavaksi.P1010872
Mausteena meillä toimi curry ja suola. Kalkkunanakit voi korvata vaikka oikella nakeilla tai kanalla jos niin haluaa. P1010928Jälkkäriksi meillä oli piparminttusuklaajätskiä ja keksiä.

Ruuan jälkeen otettiin hieman kuvia ja leikattiin Massen kynnet.P1010934 P1010895P1010901
P1010917P1010924
Masse ei pidä kovinkaan paljon kynsien leikkaamisesta, jonka seurauksena pupu yrittää räpiköidä pois ja samalla raapii (yleensä mun) kädet verille.P1010938P1010980

Iso kiitos Millalle, joka melkein teki tän koko postauksen, koska mä en ite jaksanu....
PS. Milla keksi runon: "Ruokaa mulle tuokaa, nälkä kurnii ja vatsassa purnii, Sallan nakkirisotto tulee hätiin, ettei vatsassa rupea mätiin!" Ollaan oltu koko päivä ihan hepulissa ja naurettiin tollekin jutulle varmaan tunti.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi mainiolta ruualta! Pitääkin kokeilla. :)

    VastaaPoista
  2. jep se on hyvää ja helppoo ja halpaa! ja siin pystyy tosi paljon soveltaan jos haluaa, mä vaan oon yleensä sellanen, et haluun tehdä kaiken ihan just niinkun ohjeessa sanotaan:D

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä maukkaalta ruualta... tuli heti nälkä :) itse jos kokkailen, niin ensin päätän tehdä jotain erilaisempaa.. mutta päädyn usein aina munakkaaseeen tai makarooniin/riisiin jonkun helpon valmistettavan kera. :D Pitää siis kokeilla sinun bravuuria vaihteeksi!

    VastaaPoista
  4. joo siis mulla sama että haluisin aina tehä kaikkee vähän erikoisempaa ja "hienompaa" mut sit yleensä vaan päätyy johonkin tuttuun ja turvalliseen:D

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!