sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jos ei heilaa helluntaina niin jono juhannuksena?

Hellou! Olen kotiutunut uuteen kotiini ja sain vihdoin netinkin toimimaan, joten postauksia on tästä eteenpäin odotettavissa taas normaaliin rytmiin. Tällä viikolla tapahtui paljon jänniä&kivoja asioita, joten mennään pidemmittä puheitta itse asiaan.
P1020141P1020142
Sadie's Imaginary Friendillä oli tiistaina ensimmäinen ihkaoikea lehtihaastattelu+lehtikuvaukset. Saimme kunnian näkyä Aamulehden Valo-liitteen kannessa ja sisäsivulla siitä syystä, että pääsimme täällä blogissakin hyvin mainostetun Polte-bändikilpailun kahdeksan parhaan bändin joukkoon. Suuret kiitokset kaikille meitä äänestäneille!!
P1020147P1020157
Yhtään behind the scenes kuvaa Aamulehden toimistolla ei valitettavasti ehditty nappaamaan ja muutenkin tuntui, että noin puolitoista tuntia kestäneet kuvaukset hurahtivat ohi sekunnissa. Kokemus oli kokonaisuudessaan erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta on edelleen hassua ajatella, että tipahdimme perjantai-aamuna noin 300 000:n lukijan postiluukusta. Voin jossain vaiheessa yrittää scannailla juttua tänne bloginkin puolelle, jos joku Aamulehden ulottumattomissa oleva olisi kiinnostunut sen lukemaan. Juttu toimii samalla meidän bändin pienimuotoisena esittelynä, sellaistakin kun on joskus toivottu:))

Mulla oli perjantaina myös synttärit (19 vuotta mittarissa!) ja me lähdettiin Rosen kanssa juhlistamaan niitä mun kaverille Leeville Heinolaan. Tarkoitus oli ensin mennä junalla ja bussilla, mutta perjantaina aamupäivällä tajusin, että päästään autolla paljon halvemmalla, joten haettiin iskältä auto ja road trip oli valmis alkamaan.
P1020238P1020250
Ajettiin ensin Lahteen, jossa kierreltiin kauppoja ja istuskeltiin terassilla. Illansuussa matka jatkui kohti Heinolaa, jonne päästiin kuin päästiinkin perille pienten vastoinkäymisien jälkeen.
P1020261P1020263P1020264
Heinolassa suuntasimme ensin puistoon aloittelemaan ja sieltä baariin odottelemaan illan kohokohtaa, Leevin bändin ARFin keikkaa.
P1020269
Baarissa joku miekkonen tarjos mulle ja Roselle juoman!
P1020289
P1020293
P1020296P1020298
Ihan paras synttärilahja oli, kun Leevi toivotti mulle lavalta hyvää synttäriä ja omisti mulle yhden biisin!<3
Käykää ehdottomasti tsekkaamassa ARFin myspace osoitteessa http://www.myspace.com/thearf00. Siinä bändi, jolle olen menettänyt sydämeni jo kauan sitten.
P1020303
Eilinen pyhitettiin rauhalliselle hengailulle ja Leevi opetti Roselle kitarajutskia. Iltapäivällä lähdettiin ajamaan Rosen kanssa kohti kotia. Olisin kyllä voinu olla pidempäänkin, Leeviä kun näkee niin harvoin!

Mietin hiukka kauan, viittinkö julkaista tähän loppuun vielä videon, jonka Rose kuvas autossa, mutta tässä tulee

P1020319
Huomenna vika päivä koulua ja tiistaina töihin, jee!

5 kommenttia:

  1. joo toi video on niin läppä mut hyvä että näkyy :DD

    VastaaPoista
  2. Joo khuul! ehdottomasti skannaa se juttu tänne, et meikäkin non-thämperelaisena näkee sen! ;) t.marjut

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!