keskiviikko 5. tammikuuta 2011

2011

Tänään ei oo ollut yhtään mun päivä. Kolaroin iskän auton ja myöhästyin töistä. Kaksi asiaa, mitä mulle ei oo koskaan aikaisemmin sattunut. Kolari oli mun oma vika. Ajoin liikennevaloissa toisen auton perään, koska mulla ei ollut tarpeeksi TURVAVÄLIÄ. Oli turhan liukasta, enkä saanut autoa pysäytettyä, kun edellä ajava ei mennytkään enää vanhoilla vihreillä niin kuin olin kuvitellut. No, liikenteessähän ei koskaan saisi kuvitella yhtään mitään. Meidän auton puskuriin tuli mukavan kokoinen reikä, mutta toiselle autolle ei käynyt onneksi kuinkaan (huh, sillä peräänajaja aina maksaa!).
Muistin juuri, että uudenvuoden kuvat on vielä julkaisematta. Otoksista suurin osa ei oo blogikelpoista materiaalia, (mm. huonon kuvanlaadun tai kuvattavien veren turhan korkean alkoholipitoisuuden vuoksi) mutta tässä muutama pala parhaasta päästä
IMG_0949IMG_0787IMG_0791IMG_0925IMG_0796
IMG_0945
Mehän oltiin siis isolla poukalla isossa talossa kaupungin laidalla juhlistamassa vuoden vaihtumista. Oli pitkästä aikaa oikein onnistunut uusivuosi! Parhaat kaverit, hyvää viiniä sekä paikka missä hengailla (ei kuitenkaan baari) -yhdistelmä toimii aina lähes varmasti. En yleensä oo digannut pakkojuhlimispäivistä ollenkaan, mutta nykyään oon oppinut suhtautuun niihin eri tavalla kuin ennen.

2 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia.
    Uus kamera alkaa olla hallinnassa! =)
    T.Kati

    VastaaPoista
  2. kiitos! kyllä se alkaa pikkuhiljaa olla hallinnassa, mutta vielä on paljon opettelemistakin..

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!